Ensi-illassa elokuvana: Minun tyhjä- ja mitätön elämäni
En saisi katsoa Pasilaa, Kyösti Pöystin luonne, asenne, eeteecee ovat niin lähellä omaani että kiusallinen ahdistus iskee aina jälkeenpäin. Nytkin jäin miettimään sitä, että kuinka loppupeleissä elämäni on sisällötöntä ja tyhjää. Plus suurimman osan ajastani olen kyyninen kusipää... Eihän tämä minua muuten haittaisi, mutta maatessani yksinään himassa darraani ja heikkoa kuntoani pois, hädintuskin kyvykkäänä seisomaan itsevitutus iskee. Elämä on perseestä... Ja täysin hukkaanheitetty sanko täynnä hevonpaskaa, jossa olen heittoa edeltäneenä hetkenä uittanut päätäni. Mietin vaihtoehtona vaikka mennä lenkkeilemään, mutta sää on ihan perseestä eikä muutenkaan oikeasti jaksa kiinnostaa. Tätä sitten täällä harmittelen ja iloksenne apdeittaan teitä nuoren miehen ahdistuksesta. Kaipa minäkin uneksin vain digitaalisesti. Onhan se tyhjää parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti