Vitutuksen multihuipennus Vol. 2

Akti 1: Paluu menneisyyteen

Kaikki tiedätte varmasti sen tunteen, kun vitutuspäissään viheltää oikein kunnolla? ...Tämä plus se kun ei ole edes ketään muuta syyttää, kuin oma itsensä on suhteellisen raastavaa. Kerron teille nyt siitä, kuinka olen palannut keskiajalle.

Minä, saatanan idiootti, menin hajottamaan tosiaan puhelimeni minkä jälkeen paluu keskiajalle alkoi. Temperamenttin johti minut myös eräs syysilta särkemään telkkarini... Tai se oli vahinko, mutta en minä tajunnut tämän yhden kerran heittäessäni sitä ohjaimella olevan se viimeinen!

Olen nyt virallisesti rappiolla/Rock bottom. Keskiaika on hakenut minut omakseen ja Saatana rankaisee minua kaikista niistä kamaluuksista, mitä olen elämässäni tehnyt mm. polttamatta jättämistä Pohjois-Suomen puukirkoista. Olenkin tässä miettinyt, että pitäisikö myydä itsensä ja hankkia päivätyö, vaiko syödä syanidikapseli? 

...Jälkimmäinen toki kuulostaa paljon houkuttelevammalta.

Akti 2: Kun vituttaa ja vituttaa ihan kunnolla

Rock-toimittaja Nalle Östermann kirjoitti taannoin siitä, kuinka bändihommat ovat ihan perseestä. Yhdyn mieheen... Hän kirjoitti ihan kouliintuneemman miehen stresseistä, mutta omat ongelmani ovat paljon pienempiä. Kehtaan silti väittää, että tasan yhtä vittumaisia...

Saamattomien lusmujen kanssa vekslaaminen on yhtä ikuista pakerrusta. Kunnianhimoni on liian kova satunnaisiin treeneihin ja treeniksellä ähjöttämiseen, kun toivoisin tyhmien teinityttöjen syövän kädestäni ja viiltävän ranteensa auki jos biisini sanat niin epäsuoraan saattaisivat suggestoida. Kaikki tämä plus suomen arvostetuimmat Rock-lehdet runkkaisivat jo jättiläismäiseksi väitetyn egoni kuuhun saakka imemällä virtuaalimulkkuani mitättömyyksistä kuten myyntiluvuista kerskailulla. (Mitä siis todellisuudessa ei ole kovin paljon. Tsiigatkaa Nikki Suiciden ja Seraphin tuotanto iTunesista ja Spotifysta!)

Loppusanoina voisin käyttää lausahdustani: "Elämä on hankalaa, kun on kerjäläisen elintaso ja miljonäärin ego samassa paketissa..."